Rallisprintin SM-sarja 2008

 

Pakkauspojat Oy

SM-Rallisprint, Nurmijärvi

PAKKAUSPOJAT SM-Rallisprint 2008

KISAORGANISAATION KULISSIEN TAKANA

Kilpailunjohtaja Petri Differt

1.   Petri Differt 39- vuotias leipuri Nurmijärveltä.

2.   Toimin Pakkauspojat SM-Rallisprintissä kilpailunjohtajana. Ajatukseni tehtävän ja kilpailun suhteen on aika auki ja levällään johtuen keltanokkaisuudestani kyseisessä tehtävässä.

3.   Autourheilussa olen pyörinyt mukana tavalla tai toisella niin kauan kuin jaksan muistaa. Ensin isän kanssa myöhemmin muutenkin tehden kaikenlaista hommaa laidasta laitaan paitsi kilpailija kokemus puuttuu.

4.   Kilpailustamme odotan hyvää perhetapahtumaa. Keli voisi olla aurinkoinen ja lämmin. Toki hyvät järjestelyt ja tiukat kamppailut olisivat suotavia. Toivottavasti pystymme järjestämään SM-sarja arvoisen kilpailun.

5.   SM-sarjalta odotan kovaa tasoa niin järjestelyiden kuin kilpailijoiden suhteen. Myöskään media näkyvyyttä unohtamatta, jossa tiedottaminen nousee isoon rooliin Toivonkin, että kauden jälkeen kaikilla on hyvä mieli onnistumisista.

 

Kilpailun II johtaja Kalevi Differt

1.    Kalevi Differt  eläkkeellä oleva yrittäjä

2.   Toimin kilpailussamme kilpailun apulaisjohtajana vastuualueenani tuloslaskenta, catering, varikko, lipunmyynti, siivous ja liikenteenohjaus. Kilpailun ajan olen kilpailutoimiston tuntumassa. Kilpailun apulaisjohtajan tehtävä on tarpeellinen ja vapauttaa kilpailun johtajan keskittymään kilpailu tapahtumien johtamiseen.

3.   Olen tainnut olla ensikertaa rallin sulkumiehenä vuonna 1964. Autosuunnistusta kilpailijana harrastin myös 1969 luvulla. Rallin kartturina olen ollut 1990 luvulla.

4.   Viimeiset 15 vuotta erilaisissa toimitsija tehtävissä mm. oman seuramme sprintin kilpailun apulaisjohtajana useana vuonna, Hankirallin kilpailun johtajana, Defa sprintin kilpailun johtajana, Rata SM kilpailun johtajana Ahvenistolla, SM rallicrossin turvapäällikkönä, MM kartingin osakilpailun ratatuomarina Alahärmässä ym….

 

5.   Toivon että oma kilpailumme sujuu rehdissä hengessä ja että runsaslukuinen katsojajoukko saa nauttia hienosta autourheilu tapahtumasta hienossa kevätsäässä.

 

6.      Uskon että SM sarja saa tänä vuonna entistä enemmän arvostusta ja sen huomioarvo myös eri tiedotusvälineissä lisääntyy. Odotan myös tasaväkistä taistelua arvomitaleista. Tehdään yhdessä tästä sarjasta mieleen jäävä autourheilu vuosi.

 

Kilpailun pääsihteeri Veikko Lehtonen

1.   Olen reilu viisikymppinen ATK-tukihenkilö. Teen töitä oman kuntani atk-yksikössä.

2.   Olen kilpailun sihteeri, pidän siis paperiasiat kunnossa.  Tiivis yhteistyö muiden toimihenkilöiden kanssa on ensiarvoisen tärkeää jotta asiat etenevät oikeassa tahdissa. Koen tehtäväni haasteelliseksi ja vastuulliseksi.

3.   Olin aloittelemassa autourheilu-uraani kun aikanaan Suomeen julistettiin energiakriisi ja kilpailutoiminta kiellettiin. Pian kriisin jälkeen kävin ajamassa ensimmäisen ST-kilpailuni (nykyisin AS). Olen ajanut muutaman kymmenen AS-kisaa kuskina ja kartturina ja joitakin palkintojakin on hyllyyn kertynyt. Olen ajanut jokkista ja myös ralliauto on tullut tutuksi sekä kuskina että kartturina. Viimeisin kisa kilpailijan on vuodelta 2004 Teekkarien ST-turnajaiset Hämeenlinnassa jossa opiskelukaverin kanssa ajettiin C-luokassa ihan mukava AS-kisa. Olen ollut aktiivisesti Nurmijärven UA:n touhussa mukana reilut 10 vuotta. Toimin aktiivisesti yhdistyksen tehtävissä sekä eri kilpailuissa erilaisissa tehtävissä. Nyt olen kolmatta kautta aloittelemassa rallisprintin SM-sarjan sihteerinä.

4.   Kilpailumme on ollut useita vuosi ns. mallillaan. Isompiin muutoksiin ei ole ollut tarvetta. Nyt tuli organisaatioon jonkin verran muutosta, hyvä näin. Meillä on ainoastaan yksi mahdollisuus, tehdä hyvästä tapahtumasta vielä parempi. Keinoja kyllä löytyy.

5.  Sarjan suhteen ollaan hyvässä mallissa jo nyt. Ensimmäinen järjestäjien yhteispalaveri on pidetty ja jo silloin saatiin paljon aikaiseksi. Edellisiin vuosiin verrattuna olemme paljonkin aikataulullisesti edellä Hyvä näin koska ensimmäiseen kisaan ei enää niin hirveästi aikaa olekaan. Uskon että sarjasta tulee erittäin mielenkiintoinen, niin moni haluaa vyölleen Hallian päänahan.

 

Katsastuspäällikkö Reijo Siren

1.      Siren Reijo, eläkeläinen

2.      Katsastuspäälikkö, sääntöjen mukaiset autot

3.      Tekniikka, eka katsastus vuosi 1962

4.      Hyvää ja rehtiä kilpailua

5.      Joku toinen voittaisi sarjan

 

Kilpailijoiden yhteyshenkilö Heli Lahti-Saloranta

 

Pääyhteistyökumppani Ari Paronen

1.      Moro, olen Ari Paronen ja vietän suuren 
         osan ajasta pahvilaatikoiden ja myymälätelineiden parissa.
 
2.      Yrityksemme on kilpailun sponsorina, yrittäen suunnata 
         sitä koko perheen iloiseksi tapahtumaksi.
 
3.      Kilpailen Endurance saloon luokassa 7:ttä vuotta, se on
          joukkuelaji ja näyttää usein siltä, että nopeimmat 
          kuskit ovat varikolla.
 
4.      Toivon tiukkaa ja turvallista kisaa, jossa yleisö viihtyisi
         kilpailijoiden kanssa.
 
5.      Turvallisia ja tasaväkisiä taistoja monipuolisella, näyttävällä
          kalustolla ja yleisö viihtyy sarjan tarjoamissa tapahtumissa.

 


Osakilpailun yhteystiedot tästä

Kilpailun yhteystiedot ja päätoimihenkilöt.


 

 

Rallisprint SM-sarja © 2008

Webmaster Vekkuli Production

Urjala Kankaanpää Nurmijärvi Lapinlahti HärmäHuittinen AKK

Graphic Design by Round the Bend Wizards

 Counter Stats
gold coast link
gold coast link Counter

footer image footer image