Rallisprintin SM-sarja 2008

 

SM-SARJAN PÄÄTOIMIHENKILÖT

ESITTELY

Rallisprintin SM-sarja 2008

Tuomariston Pj:t

Birger Eriksson olen jo täysikäinen mies Metso Paper Porin Puukäsittelyn myyntipäällikkö eli työhöni kuuluu paljon matkustamista.

2. Kolmen osakilpailun tuomariston puheenjohtaja on tietysti hienoa olla mukana SM- kilpailussa.

3. Vuodesta -66 mukana seuratoiminnassa ja myös "nuorena" aktiivinen autosuunnistaja, nykyisin lähinnä Sprintissä, ennen kaikkiruokainen.

4. Odotan tietysti hyviä ja jännittäviä kisoja ja myös että ilmat olisivat katsojaystävällisiä

5. Sarjan suhteen odotan kuten yllä: hienoja kisoja ja että jännitys säilyy loppuun saakka.

 

Pasi Korkiamäki

1. Pasi Korkiamäki Hakkuukoneenkuljettaja.

2.  Toimin SM-sarjassa kolmessa kilpailussa tuomariston
puheenjohtajana.

3. Erilaisia toimisija tehtäviä noin 15 vuoden ajalta. Muutama ralli kartturina -90 luvun alkupuolella.

4.  Odotan hyviä ja tasaväkisiä kilpailuja.

5. Toivotaan jännittävää sarjaa viimeiseen kisaan saakka.

 


AKK:n PÄÄKATSASTAJA

1. Olen Jarmo Laitinen Kangasniemeltä Jyväskylän ja Mikkelin puolesta välistä. Olen töissä Jyväskylän Ammattiopistossa lehtorina (eli ammattikoulun auto-osastolla opettajana) lisäksi teen autovahinkotarkastuksia.

2. Tehtäväni kilpailussa on Akk:n pääkatsastaja, pyrin huolehtimaan, että katsastukset olisivat eri kilpailuissa etu käteen hyvin suunniteltuja ja ammattitaidolla sääntöjen mukaisesti suoritettu kilpailujen olosuhteet huomioiden.

3. Autourheiluun lähdin 80-luvulla autosuunnistuksen kautta ja sitten ralliin kartturiksi. Autourheilukilpailuissa olen ollut mukana erilaisissa tehtävissä 80-luvun alkupuolelta lähtien, samoin katsastustehtävissä 80-luvun alusta lähtien, Neste Rallin katsastuksessa useana vuonna, kaksi vuotta F-cup pääkatsastajana, vuosi rallisprintin pääkatsastajana.

4. Toivotaan sarjaan tasaisia jännittäviä kilpailuja.


SM-Sarjan kuuluttaja

1.   Olen Markku Havia A-katsastus Oy:ssä/Ajovarma Oy:ssä työskentelevä kuljettajantutkintojen vastaanottaja Keski-Suomesta.

2.   Ääni kuuluu, mutta miestä ei aina näy, koska tehtäväni kilpailuissa on pitää paikallaolijat tilanteen tasalla "megafonin" välityksellä. Eli hoidan aiempien vuosien tapaan kilpailujen kuulutuksen.

3.    Autourheilussa olen ollut mukana jo 70-luvun lopusta lähtien niin kilpailijana, kuin muissakin tehtävissä. Kilpailu-ura on ollut ohi jo ajat sitten, mutta puhetyö jatkuu.

5.   Vuoden 2008 SM-sarjasta odotan tosi tiukkaa edellisen vuoden tapaan. Pistelaskun muutos teki sarjasta tosi mielenkiintoisen ja uskon SM-taistoon tulevan mukaan paljon uusia kilpailijoita. Myöskin mahdollista historic-luokkaa odotan innolla. Tervetuloa seuraamaan sarjan kaikkia kuutta osakilpailua, tunnelma on nimittäin mahtava ja kyyti kylmää kun kilpailijat taistelevat sekunnin sadasosista. Hyvää autourheiluvuotta 2008.


SM-Sarjan sarjasihteeri Veikko Lehtonen

1.   Olen reilu viisikymppinen ATK-tukihenkilö. Teen töitä oman kuntani atk-yksikössä.

2.   Olen SM- sarjan sihteeri, pidän siis paperiasiat, yhteydet järjestäjien, AKK:n ym. tahojen kanssa kunnossa.  Juoksevia asioita on paljon SM-sarjassa.

3.   Olin aloittelemassa autourheilu-uraani kun aikanaan Suomeen julistettiin energiakriisi ja kilpailutoiminta kiellettiin. Pian kriisin jälkeen kävin ajamassa ensimmäisen ST-kilpailuni (nykyisin AS). Olen ajanut muutaman kymmenen AS-kisaa kuskina ja kartturina ja joitakin palkintojakin on hyllyyn kertynyt. Olen ajanut jokkista ja myös ralliauto on tullut tutuksi sekä kuskina että kartturina. Viimeisin kisa kilpailijan on vuodelta 2004 Teekkarien ST-turnajaiset Hämeenlinnassa jossa opiskelukaverin kanssa ajettiin C-luokassa ihan mukava AS-kisa. Olen ollut aktiivisesti Nurmijärven UA:n touhussa mukana reilut 10 vuotta. Toimin aktiivisesti yhdistyksen tehtävissä sekä eri kilpailuissa erilaisissa tehtävissä. Nyt olen kolmatta kautta aloittelemassa rallisprintin SM-sarjan sihteerinä.

5.   Sarjan suhteen ollaan hyvässä mallissa jo nyt. Ensimmäinen järjestäjien yhteispalaveri on pidetty ja jo silloin saatiin paljon aikaiseksi. Edellisiin vuosiin verrattuna olemme paljonkin aikataulullisesti edellä Hyvä näin koska ensimmäiseen kisaan ei enää niin hirveästi aikaa olekaan. Uskon että sarjasta tulee erittäin mielenkiintoinen, niin moni haluaa vyölleen Hallian päänahan.


SM-Sarjan tiedottaja ja Internet vastaava

1. Olen Vesa Haloila, markkinointialan yrittäjä Mynämäeltä. (kuvassa oikealla...)

2. Toimin SM-sarjan tiedottajana sekä internetvastaavana. Web-sivusto on siis minun "käsialaani" ja päivitän sitä ahkerasti. Toimin linkkinä järjestäjien sekä median välillä. Tehtäviini kuuluu tuoda SM-sarjaa esille valtakunnan mediassa mahdollisimman paljon.

3. Autourheilua en ole itse harrastanut ajamalla kuin muutamia ST-kisoja, mutta seuraan kyllä todella paljon kaikkea autourheilussa tapahtuvaa. Markkinoinnin ja myynnin ammattilaisena teen paljon työtä ns. kulissien takana, jolla pyrin mahdollistamaan "rattimiesten" harrastusmahdollisuuksia hankkimalla yhteistyökumppaneita, järjestämällä ja markkinoimalla tapahtumia ym.

5. Sarjan suhteen odotan, sekä minulta myös edellytetään, että SM-Sprint pääsee enemmän esille mediassa ja sitä kautta harrastaja- ja katsojamäärät nousisivat. Odotan myös lajin pääsevän enemmän ns. suuren yleisön tietoon median kautta.

 

Rallisprint SM-sarja © 2008

Webmaster Vekkuli Production

Urjala Kankaanpää Nurmijärvi Lapinlahti HärmäHuittinen AKK

Graphic Design by Round the Bend Wizards

 Counter Stats
gold coast link
gold coast link Counter

footer image footer image